Kuolleet punaiset
"Punaisia ja kuolleita" sanoo NewScientist uusimmassa uutisessaan. Spitzer teleskooppi on tutkinut aikaisen universumin alueita, ja löytänyt kolme galaksia, joissa ei ole löydettävissä uusia tähtiä, vain punaisia kuolleita. Tämä tukee teoriaa siitä, että musta aukko voi imeä galaksista sen potentiaalin tuottaa tähtiä. Havainto on kuitenkin hämmentävä, sillä nämä kuolleet galaksit ovat hyvin varhaisessa universumissa, 2-3 miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Ne ovat siis hyvin nopeasti lopettaneet tähtien "synnyttämisen". Ivo Labbé sanoo artikkelissa, että esimerkiksi meidän galaksimme on 13 miljardia vuotta vanha, ja tuottaa edelleen tähtiä, mutta nämä tutkitut sammuivat jo maailmankaikkeuden ollessaa viidenneksen nykyisestä iästään. Lars Hernquist oli tutkinut kuumenemisen ilmiötä tietokonemallilla, ja saanut sellaisen tuloksen, että musta aukko voisi kuumentaa pölyä galaksissa niin, että se lopulta pyykiytyisi ulkoavaruuteen tavoittamattomiin. Prosessiin menee 10 miljoonaa vuotta, ja sitten galaksi on "pois päältä", hän sanoo: "Sitten ne galaksit vain istuksivat siinä ja tulevat vanhemmiksi ja punaisemmiksi" http://www.newscientist.com/article.ns?id=dn7132
<< Home