Voihan vitsi
Jenni
Elina Holopainen 020708
Piikkiö
Voihan vitsi
Mistä
vitsi syntyy, mikä tekee siitä pysyvän osan mukavaa eloa,
kertojalta toiselle siirtyvän arvokkaan tapahtuman? Löysin
kirjastosta Sigmund Freudin kirjan: ”Vitsi ja sen yhteys
piilotajuntaan”.
Freud
järkytti aikaansa ”Unien tulkinta” (1900) teoksellaan. Tätä
kirjaa seurasi vitsien mekanismia pohtiva teos, jossa Freud havaitsi
vitsin olemuksen piilevän samoissa tekniikoissa kuin unenkin. Freud
kuvailee vitsin olevan arvostelusta vapaa laji: "Vapaus luo
vitsejä, ja vitsi luo vapautta." Vitsaillessamme tiivistämme,
kuten voidaan sanoa: ”lyhyestä vitsi kaunis”.
Vitsi
saa ihmisen nauramaan, ainakin letkautuksen kertoja toivoo näin.
Nauramisen tieteellisiä perusteita ei kovinkaan hyvin tunneta, mutta
vitsien yhteydessä nauraminen syntyy vapautumisen tunteesta, kun
vakavuus muuttuu sanaleikin myötä huvittavaksi ristiriidaksi.
Vitsin olemus pohjautuu mielettömyyteen, ideoiden vastakohtaisuuteen
ja ällistykseen, jotka ovat tuttuja unista. Uniin, vitseihin, sekä
unohtamiseen liittyy Freudin mukaan samankaltainen
tiivistämisprosessi piilotajunnassa. Piilotajunnassa tapahtuu
mielettömyyksien kohtaaminen, johon järki yleensä suhtautuu
sensuurilla, mutta vitsin luoma sanaleikki tekee mielettömyyden
esittämisestä huvittavan ja helpon. Kertoja kertoo tarinansa
vakavin ilmein, täsmälleen samassa muodossa kuin on vitsin oppinut,
ja ällistyttävillä vastakohdilla vapauttaa huvittuneen energian
purkautumaan kuulijoissa. Vitsi on sosiaalisin kaikista mielihyvän
saavuttamiseen tähtäävistä toiminnoista, kertoo Freud.
Elämme
epävakaassa maailmassa, josta yritämme etsiä järjellä
pysyvyyttä. Oletan vitsin olevan se kainalosauva henkiselle
elämälle, joka tukee sisäistä lasta mielihyväntunteineen
aikuisen järjen koordinoimassa maailmassa. Vitsi vaikuttaisi olevan
myös yhteisen ymmärryksen osoittaja. Se joka kertojan vitsille
nauraa, omaa piilotajunnassaan samantyyppisiä hahmoja,
mielettömyyksiä, kuin kertojan sanaleikit esiin maalaavat.
Kokeillaan:
Kaupunki
on päättänyt rakentaa lisää käymälöitä tarpeen vaatiessa.
<< Home