Orionin sumu
EurekAlert uutisoi ystävämme Chandran ottamista kuvista Orionin sumusta. Orionin sumu on meitä lähimpänä oleva sumu, eli noin 1 500 valovuoden päässä. Nämä Orionin kaltaiset sumut ovat tähtien synnytyslaitoksia. Tutkijaryhmä kuvasi kohdetta lähes lakkaamatta 13 päivää, etsien nuoria hurjia tähtiä. Sumusta on löydettävissä 1 400 tähteä, joista 30 on nuoren Aurinkomme kaltaisia. Tutkijat ovat havainneet näiden nuorien tähtien syöksevän valtaisia purkauksia ympärilleen, ja näiden purkausten arvellaan sysäävän protoplanetaarisen kiekon sisälle pyörteitä, joista planeetat syntyvät. Scott Wolk kertoo, että vaikka meillä ei ole aikakonetta käydä katsomassa kuinka Aurinkomme sai Maan ja muut kivet ympärillensä, niin voimme tutkia yhden- ja kymmenen miljoonan vuoden ikähaitarilla tähtiä, joiden kohdalla planeettojen muodostuminen on ajankohtaista. Avainhavainto on se, että väkivaltaisemmat tähdet luovat niin suuria purkauksia turbulensseineen, ettei muodostuneet planeetat pääse imeytymään tähteen, niin kuin kesympien kohdalla tahtoo käydä. Orionin sumussa näyttäisi puolet nuorista tähdistä sijaitsevan protoplanetaarisen kiekon keskellä, ja nämä tähdet tykittävät voimallisesti röntgenpurkauksillaan kiekkoa ympärillään. Nämä purkaukset varaavat pölykiekkoa, ja tämä varaus yhdessä pölypilven liikkeen ja magneettisuuden kanssa aiheuttaa planeettojen syntymisiä. Alla kuva Orionin sumuun ja hurjiin tähtiin: http://www.eurekalert.org/images/release_graphics/chandra051005_1.jpg http://www.eurekalert.org/pub_releases/2005-05/cxc-ncx051005.php
<< Home