Valon luonne

Mietiskelin valon luonnetta. Kaikki valo on sähkömagneettista aaltoilua, tahi hiukkanen, sen dualistisen luonteen takia. Kun atomi purkautuu viritystilasta, kuin jousi jännityksestään, lähtee tämä energiapaketti jonkin kokoisena aaltona, riippuen energian määrästä. Valon välittäjä hiukkanen on fotoni, jonka spin on 1(bosoni). Suurinta aallonpituutta edustaa radioaallot, joille löytyy omat suuret teleskooppinsa. Radioaaltojen avulla voidaan selvittää vaikkapa linnunradan muoto, sillä radioaallot eivät pieniin pölypilviin pysähdy. Meillä Suomessa toimii Metsähovin(13,7m) radioteleskooppi, joka tutkii radioastronomisia spektriviivoja. Näiden avulla voidaan saada tietoa tähtien lähellä olevista molekyylipilvistä ja täten planettaakuntien synnystä. Sitten tulee infrapuna, joka tunnetaan lämpönä iholla. Tätä lämpöä voidaan kuvata, tiedämmehän yökiikarit elokuvista. Tunnetuin infrapunateleskooppi on Mauna Kealla. Sitten on meidän hauska optinen leikkikalumme, valo. Siirtykäämme pienempään aallonpituuteen, eli ultraviolettivaloon. Tätä emme näe enää silmillä, mutta jotkin pinnat heijastavat tämän valon näkyville, mikä on tuttu ilmiö ravintoloiden leimoissa. UV:n avulla voimme tutkia tähtien ominaisuuksia. Sitten siirrymme niihin pienimpiin aallonpituuksiin, jotka oikeastaan syntyvät atominytimissä, ja eroavat informaatioltaan edellisistä elektroniverhon purkautumisista. Röntgen- ja gammasäteilyt. Nämä eivät onneksi pääse tuhoisina säteilyinä maan pinnalle, joten niitä on tutkittava avaruudessa olevilla teleskoopeilla. Maan pinnalla on kuitenkin muutamia teleskooppeja jotka tutkivat näiden sekundaarisia säteilyjä ns. säteilysateen perusteella. Gamma- ja röntgensäteilyt lähtevät jo loogisesti ajateltuna jostakin voimakkaasta lähteestä, eli pulsareista, supernovista, mustista aukoista, tms. Yksi tunnettu näitä säteilylajeja tutkiva teleskooppi on NASA:n Chandra.

http://cc.joensuu.fi/~jeholopa/Sanasto/aalto.htm